Kisulaiset ovat jonkinlaisissa väleissä: välillä mennä painelletaan kilpajuoksua eteisestä olkkariin ja olkkarista eteiseen. Ja Leevi loikoilee näyttävästi milloin minkäkin huoneen keskipisteenä. Välillä Viirun koohotukset tosin ottavat papparaista päähän: vähän pitää sähähtää ja antaa tassua, vaikka noin enimmäkseen papparainen väistyy, siirtyy syrjään.
Positiivinen tuo suhde kuitenkin on, vaikkei mikään lämmin ehkä olekaan: Leevi ei pakene yläorsille eikä sohvan taakse tai muuallekaan näkymättömiin, vaan on jatkuvasti lähettyvillä, vahdissa. Ja välillä oikein selvästi hakemalla hakee kontaktia - ei vain tiedä oikein miten yhteydenpidon alottaisi. Viiru energisenä kaiffarina haastaa tietenkin kaikenaikaa: menee kohti, lennättää tassua, tökkäisee häntää, juoksee kylkimyyryä.
Ei ollenkaan huono alku mahdolliselle pitkälle yhdessäololle.
Miehistelyn merkkejä tarkkailen kovasti: viimeistään pikkujoulun tuntumassa Viiru käy tervehtimässä eläinlääkärisedän louskuttavia saksia...


"mullon toi itsesuojeluvaisto aina väliin vähän hukassa..."




"huomaakohan kaveri jos mä vähän koitan tosta hännästä?



"kakarat ruotuun - nyt!"