Viiru-poloisella on aina nälkä. Ihan aina, tai ainakin silloin kun joku menee keittiöön.
Ja aika usein muulloinkin.
Huolimatta seppo-spruuttapullon aikaansaamasta ilmeisestä vesiryöppyuhkasta Riiviö-Viiriö on tavattu viime päivinä moneen otteeseen keittiön pöydältä näpistelypuuhista.
Lounaalta katosivat pizzanpääliset.
Iltapalan jälkeen Viiru istui pöydän alla ja ahmi tohkeissaan sämpylänpuolikasta.
Aamupalan jälkeen täytyisi kissan putsata puurokuppeja.
Missä lie kisupoika ollut kun äitikkä on kertonut etteivät kissat syö leipää ja puuroa? Veikkaamme että Viirulla on ollut ankara lupsuttelu kesken ja maito on kohissut korvissa kun äiti on antanut metsästysopetusta.
Viiru syö muutenkin kuin koira: ahneesti, suoraviivaisesti, koko kipollisen yhdellä kerralla. Siitäkin huolimatta, että kuivamuonaa on aina tarjolla. Nuolee vielä kuppien ympärystätkin ja käy sen jälkeen norkkeloimassa pöydänaluselta murusia.

On se sellainen epeli.